Terveyttä, myötätuulta ja auringonpaistetta vuodelle 2015!

Vuoden viimeinen ilta hurahti nopeasti hyvässä seurassa. Luulin, että Miss N oli vain pyörällä päästään rakkaan ystävänsä tapaamisesta, mutta kuumemittari kertoi totuuden. Kuume oli noussut jo mukaviin lukemiin. Ja nousee yhä. 

Lapset tuhisevat sängyssämme, mies ripustaa pyykkejä kuivumaan. Itse siirryn kohta keittiöön tyhjentämään tiskikonetta. Arjen rituaalit pysyvät, vaikka juhlaa onkin ilmassa.

Kävimme ihailemassa Kruununhaan asukasyhdistyksen järjestämää ilotulitusta Siltavuorenrannassa. Se alkaa perinteisesti jo iltakahdeksalta, joten meidän ei tarvinnut sinnitellä puoleen yöhön nauttiaksemme valoshowsta ja rätinästä. 

Pääkallokeli

Lähdin lipsuttelemaan salille iltamyöhään. Kävin tsekkaamassa matkan varrella uudenvuoden vastaanoton lavarakennelmia. Toivottavasti Senaatintori hiekoitetaan huomenissa kunnolla. Muuten on yksi jos toinen pakara mustelmilla juhlinnan jäljiltä. Tai ehkä tori on niin mustanaan ihmisiä, että porukka ei mahdu kaatuilemaan lainkaan.

Olkaa varovaisia ystävät! Nyt ei passaa juosta edes ratikkaan.

Salilla oli vain yksi henkilö sinne tullessani ja hänkin lähti aika pian. Miehittämättömällä salilla yksin treenaaminen on aika jännittävää, suihkussa käynnistä puhumattakaan.

ti 30.12. 5 km juoksumatolla (29 min) + pikatreeni yläkropalle

Herkkujädeä ylikypsistä banaaneista

Varioin hieman Karita Tykän Raakaa ja makeaa -kirjasta löytyvää ohjetta: hunajaa, raakakaakaojauhetta, kauramaitoa ja tietty myös banskuja. Siinä illan herkkuiltapala, josta kukaan ei valittanut. 

Tästä on hyvä jatkaa salille hikoilemaan. Jätän mieheni lukemaan iltasatua lapsukaisille. Lukuvuorossa on näköjään Eddie och Maxon Jaxon. 

Stigailua

Muistan, kuinka vietin lapsuudessani kaveriporukalla aikaa mäessä pulkalla ja ilman. Helsingin kantakaupungissa asuessa tilanne on kuitenkin toinen. Metsä ei ala takapihalta, vaan harrastuksiin ja luontoon on mentävä joskus pitkiäkin matkoja tai ainakin haasteellisen liikenteen seassa. 5- ja 7-vuotiaat tarvitsevat täällä vielä vanhempansa mukaan.

Olemme olleet joulun aikaan jo liikaa yhdessä. Ainakin siitä päätellen, että itse kullakin sytytyslanka on lyhentynyt huomattavasti loman alusta. Sain eilen aikaa olla hetken yksikseni muun perheen mäkiretken ajan. Tänään oli mieheni vuoro. Teki kummallekin hyvää olla hetki ihan itsekseen.

Perheemme pitää näköjään joistain perinteistä kiinni. Kun aurinko laskee, perheemme lähtee kohti pulkkamäkeä.  Niin myös tänään. Ryhmä rämä tahkosi hurjaa vauhtia Kaisaniemen mäkeä ylös ja alas. Välillä nauraen, välillä hurjan syöksyn jälkeen päätä pidellen. Miss N:n mielestä stigailu on kuin autolla ajaisi: "Tässä vaan käännetään rattia hurjasti ja sitten otetaan hirmuinen vauhti. Ja välillä kai pitää varoa noita jalankulkijoita." 

Onneksi lapsilla on mäessä kypärät päässään, sillä sen verran hurjia ilmalentoja oli tänäänkin repertuaarissa. Ehkä jonkun mielestä kypärät ovat liioittelua. Eihän meilläkään ollut niitä lapsina ja silti kaikki sujui hienosti. Ei kuitenkaan tarvita kuin yksi ylipitkä lasku suoraan puiston halkovalle tielle, jolla fillareista otetaan kaikki irti näin talvisaikaankin... Tai miten käy, jos pikkuisen stigailijan huomio kiinnittyy johonkin muuhun, kuin eteen tupsahtavaan puuhun. Tässä asiassa olen ylihuolehtivainen niin pitkään, kunnes lapset alkavat protestoida ja osaavat perustella, mikseivät enää tarvitse kalloillensa ekstrasuojaa.

Mäki hyydyttää energisenkin lapsukaisen. Pikkuiset olivat mäkikeikasta sen verran uupuneita, että saimme heidät nukkumaan normaaliin aikaan. Ensimmäistä kertaa yli viikkoon. Toivoa siis on, että pääsemme normaaliin arkirytmiin ennen koulun, töiden ja tarhan alkua. Ja jos emme pääse, loppiaisen ja ensimmäisen viikonlopun väliin jäävät arkipäivät sujuvat shokkihoidon merkeissä.

Mitta täynnä

Suklaata tulee jo korvista. Vielä ei onneksi kuitenkaan ihohuokosista, vaikka olenkin tankannut tuota herkullista ruskeata rasvaa jo joulukuun alusta. Kaapissa on vielä pienoinen kokoelma, mutta se saanee jäädä pääsiäisenä tuhottavaksi. Ellei kotitonttu sitten iske niihin juhlapyhien välillä.

Piparikiintiö täyttyi jo marraskuun puolella. Lapset voisivat syödä niitä joka päivä. 

Välivuodesta kunnon juoksukauteen

Vuosi 2014 on ollut monella tapaa hassu vuosi. Se on ollut yhtä vuoristorataa kaikin puolin, eikä vähiten juoksun tiimoilta. En edes viitsi ynnätä juostuja kilometrejä, sillä juoksu on ollut epäsäännöllistä ja juostut lenkit lähinnä lyhyitä pyrähdyksiä.

Pohjoisrannan suora ja leveä kävelytie houkuttelee spurtteihin. 

Olen erikoistunut vuoden mittaan hyötyjuoksuun, sillä tämänhetkisessä lapsiperhearjessa paikasta toiseen liikkuminen sujuu Helsingin kantakaupungissa nopeiten juoksujalkaa. Yleisillä liikkuessa samaan matkaan menee helposti tupla-aika. 

Juostessa kannattaa pitää kaikki aistit herkkinä. Ties mitä sattuu reitin varrelle. 

Alkuvuoden pitkittynyt influenssa, naapuritalon miltei yhdeksän kuukauden mittainen julkisivuremontti ja vaikea siitepölykausi ovat tuntuneet keuhkoissa. Jalat ovat olleet myös koko vuoden painavat. Siitäkin huolimatta, että olen lisännyt juostuja kilometrejä maltillisesti ja massani on hieman pienentynyt. Se, että pääsin maaliskuussa treenaamatta maaliin Barcelonassa ja kesäkuussa Tukholmassa ilman pitkiä lenkkejä, on osoitus sisusta ja lihasmuistista. Syyskuinen Berliinin maraton taas oli helppo, mutta pitkien lenkkien puute näkyi siinäkin loppuajassa.

Välillä kierrän Kaivaria myötäpäivään, toisinaan vastapäivään. Puistokatu on tullut vuosien mittaan tutuksi. 

Muutokset työelämässä ovat heijastuneet juoksuihini. Olen pitänyt juoksutaukoa Suomenlinnan puolimaratonin jälkeen, sillä olen panostanut nukkumiseen yöjuoksujen sijasta. Oloni tuntuu nyt löysältä, eikä energiataso ole huipussaan. Selkä vihoittelee juoksemattomuutta ja yleiskunto on heikentynyt siten, että yskätauti pääsi yllättämään ja pujahtamaan keuhkoihin saakka. 

Jos haluan peruskasiin (ei mitaltaan, vaan muodoltaan) muutaman satametrisen lisää, juoksen vielä kertaalleen Pitkäsillan yli Hakiksen puolelle. 

Uskon, että tämä välivuosi juoksusta on tehnyt kuitenkin hyvää. Olen nyt viimeistään ymmärtänyt, kuinka tärkeä osa minua juoksu on. Olen juoksija isolla J:llä. Huomaan, etten voi jättää liikkumista työmatkakävelyn tasolle, sillä säännöllisellä juoksulla on suuri merkitys henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnilleni. Varsinkin pidemmillä lenkeillä. 

Kaivarin peruskiekka yltää Eiranrantaan saakka. 

Juoksukalenteriin merkityt maratonit ja puolikkaat innostavat treenaamaan säännöllisesti. Tulevan vuoden juoksuhaasteista ainoastaan Helsinki Half Marathon on kalenterissa. Jos saan kerättyä Lääkärit ilman rajoja -järjestölle 800 €, pääsen juoksemaan myös Berliinin maratonin (lahjoituksia voi tehdä tästä). Perinteinen Tukholman juoksu pitänee jättää väliin pojan kevätjuhlien takia ja Suomenlinna osunee keljusti juuri kirjamessuviikonlopuksi. Mitä muita välietappeja sitä keksisikään? Juoksuinto on kova!  

Luistelukausi aloitettu!

Lapset eivät valittaneet, vaikka luistimet eivät tainneet olla täysin oikean kokoiset, sillä heillä oli hurja into päästä Braahikselle pyörähtelemään. Pikku N on odottanut malttamattomana uuden lätkämailansa testaamista ja Miss N haluaa oppia luistelemaan yhtä hyvin kuin ystävänsä.

Vaikutti siltä, että lapset ovat kehittyneet luistelussa jopa kesäteloilla ollessaan. Ilmeisesti ikä on tuonut tasapainoon tärkeitä lisäosia. Itselläni on edelleenkin sisäänajo hokkareihin meneillään. En olisi ikinä uskonut miten hankalaa niihin on siirtyä kaunoluistimista.

Absurdin lisänsä luisteluun toi kentän kovaäänisistä kaikuva tsunamikatastrofin erikoismuistolähetys. Uhrien tunnistamisen haasteet tuntuivat lumen ja jään keskellä todella kaukaisilta. Samalla tunteet nousivat kuitenkin pintaan. Täytyi oikein käydä rutistamassa jäällä selällään kikattelevaa kullanmuruani. 

Joulun hittileffa Tjuvarnas jul - Trollkarlens dotter

Charlie-tyttö asui lastenkodissa. Hän tunsi jäävänsä kakkoseksi äitinsä Gerdan ja isänsä Kurren saatua oman lapsen. Samoihin aikoihin kaupunkiin saapui tivoli ja sen mukana salaperäinen taikuri. Miehen mukana Charlie pääsi keskelle taianomaista maailmaa. Mutta mikä olikaan miehen todellinen salaisuus?

Pääsimme Skansenilla Tjuvarnas jul - Trollkarlens dotter -leffan tunnelmaan. Elokuvan rakennukset ovat tuttuja ulkoilmamuseosta ja Skansenin näyttelyhalliin oli kerätty leffan rekvisiittaa ja asuja. Viimeistään ne nähtyäni olin varma, että juuri tämän leffan haluan nähdä.

Joulufiilistelymatkan viimeiselle päivälle Tukholmassa oli luvattu sadetta. Emme siis menettäneet hienoja aurinkoisia talvitunteja, vaikka vetäydyimmekin puoleksitoista tunniksi maan alle joululeffan tunnelmaan. Elokuva oli tullut ohjelmistoon jo kuukausi sitten mutta onneksemme jäljellä oli vielä muutama piletti eturiviin.

Elokuvan juoni on aikuisen silmin yksinkertainen ja verrattaen yllätyksetön. Siitä huolimatta en katsonut kertaakaan pitkästyneenä kelloa leffan aikana ja lapsetkin pitivät todella paljon näkemästään. Elokuvassa oli sopivassa suhteessa jännitystä, joulun tunnelmaa, Robin Hood -henkeä ja isän rakkautta. Pidin erityisesti puvustuksesta, elokuvan roolituksesta ja replikoinnista.

En hevillä tunteile elokuvissa, mutta myönnettäköön, että Tjuvarnas jul sai tiristettyä silmäkulmaani pienoisen kyyneleen.

Traileriin pääset tästä.

Kuvittelin aina taikurin nähdessäni tuijottavani Gustaf "True Bloodin Eric Northmanin veli" Skarsgårdin sijasta Johnny Deppiä. 

Kuva: www.sf.se

Legot - rauhallisen joulupäivän pelastus

Rakastan joulupäivää. Silloin saa vain olla. Riittää, että jossain vaiheessa taikoo pöytään jotain syötävää. Muuten kaikki puuhastelevat omiaan. Toki välillä pitää erottaa riitapukarit toisistaan.

Joulupukki tietää rauhallisen joulun salaisuuden. Sen verran monta Lego-pakettia löytyi lahjapaljoudesta. Hämmentävää, miten pitkään lapset voivat puuhastella Legojensa kanssa, eikä niiden rakentelu ole kärsimystä aikuisellekaan. Mieluummin rakentelen Lego-mökkejä olohuoneessamme, kuin hiekkalinnoja lähipuistossa.

Yhdestä Lego Friends -laatikosta löytyi harvinaisuus, joulutontun murjoma legopala. Olisi mielenkiintoista tietää, miten Lego on saatu muotoiltua näin mutkalle. Ehkä joulustressi kasvoi tonttuparalle liian suureksi ja laadunvalvonnasta vastaava tonttukaveri joutui viemään hänet hetkeksi ulos rauhoittumaan. Vai olisikohan jouluelefantti meinannut astua Legon päälle ja raapaissut sitä samalla kynnellään?

Aika monta selitystä keksin, mutta mikään ei mennyt lapsiin täydestä. Kuulemma tontuilla ei ole joulustressiä vaan ainoastaan mammoilla ja papoilla.

Berliinistä löytyi ihana "karkkikauppa". Legot olivat esillä kuin houkuttelevat irtokarkit. Ostosten teosta oli tehty helppoa: valitse mieluisen kokoinen muki, täytä se ja mene kassalle. 

Kiitokset kuskille

Kiitän nykyään bussikuskia kyydistä poistuessani. Nousin eilen illalla dösään duunirupeamasta, keuhkohäröilystä ja joulujuhlista väsähtäneenä. Sain silti suustani heit ja kiitokset siitä, että kuski päästi sateessa värjöttelevät bussin lämpöön istuskelemaan ja odottamaan lähtöä.

Kuski yllätti kysymyksellään: "Miksi sä aina kiität kun sä lähdet bussista?"
Olen ilmeisesti jäänyt mieleen.
Minä: "No koska musta on hienoa, että mä pääsen liikkumaan kätevästi sun kyydissäsi."
Kuski: "Mutta täähän on vain mun duunini."

Jäin miettimään kuskin vähättelevää toteamusta.

Miten onnellinen olenkaan, että olen saanut tehdä ja teen parhaillaan töitä sellaisten ihmisten kanssa, jotka muistavat ja haluavat kiittää pienistäkin asioista. Sellaisten, jotka osaavat kääntää epäonnistumiseni päälaelleen ja antavat mulle siitä uutta virtaa. Samaiset työkaverit osaavat ottaa kiitokseni vastaan ja tietävät, että todella tarkoitan sitä.

Kiitos kaikille, jotka antavat kiitoksellaan voimaa ympärillään oleville. Olemme kaikki ansainneet kiitoksen, niin pienen kuin isonkin.

Skatalle on helpointa kulkea apostolin kyydillä. Miss N:n kanssa liikkuessa pitää varata hetki ylimääräistä aikaa, jos kuljemme "Rakkauden siltaa" pitkin. Lukoista löytyy aina mitä kiehtovimpia yksityiskohtia. 

Itsenäisyyspäivän perinteitä

Itsenäisyyspäivän liikkumiset rajoittuivat Hietaniemen hautausmaahan. Sekä mieheni fafa että hänen vaarinsa olivat molemmat sotaveteraaneja. Kävimme Miss N:n kanssa viemässä kynttilät heidän haudoilleen ja samalla keskustelimme sodasta sekä siitä, miksi erityisesti tänään muistelemme heitä. 

Miss N bongasi mielenkiintoisia hautakiviä ja ihasteli niiden kuviointia. Sain vastata joka käänteessä kysymykseen: "Mitä tuossa lukee?" Madot ja mullaksi muuttuminen olivat myös tärkeä puheenaihe. 

Matka vanhan hautausmaan sukuhaudalta veteraanien lehtoon oli pitkä ja tuulinen. Miss N toivoi, että seuraavalla kerralla menisimme haudoille taas Stigalla. Parin vuoden takainen jouluaatto oli tytöllä vielä hyvin mielessä. Se, kun lapset pyllähteivät kyydistä ja sain hädin tuskin kiskottua heitä lumikinosten läpi.

Nykyään ystäviä näkee mitä omituisemmissa paikoissa. Tällä kertaa törmäsin kävelylenkillä olevaan rakkaaseen ystävään ja hänen mieheensä isovaarin haudan kohdalla. Miss N ei ollut juurikaan seurustelutuulella, vaan siirryimme pikapikaa bussipysäkille tuohoamaan eväskassiamme. Hotkaisimme sämpylät bussissa matkalla keskustaan ja kaakaon makuun pääsimme seiskan ratikassa.

Miss N kävi kotiin tultuamme kylvyssä lämmittelemässä. Mulla on vielä kylmä luissa ja ytimissä. Onneksi kaakaostamme jäi vielä kotiinkin, eli sisäistä lämpöä riittää.

Kohta Pikku N tulee kotiin elämänsä ensimmäiseltä partioleiriltä. Jo on aikakin, sillä pikkusisko alkaa olla jo aikamoinen känkkäränkkä, sillä kaipaus on kasvanut kivitalon kokoiseksi. Sisarusrakkaus on ihmeellinen, voimakas asia.

Kirja kassiin ja menoksi

Lapsiarjessa on ihme kyllä kaiken kiireen keskellä aikaa lukemiseen. Ei mihinkään viikonlopun pituisiin romaanisessioihin, mutta hetki silloin, toinen tällöin. Myös lapsille lukemisesta on tullut tärkeä osa perheemme arkea. Niin merkittävä, että kitinä alkaa välittömästi, jos olen unohtanut pakata kassiini luettavaa. Kaksi ratikkapysäkinväliä ei ole liian lyhyt lukuhetkelle, eikä bussikatoksen alla kolme minuuttia dösän tuloon.

En kailota, mutta siitäkin huolimatta lähellä istuva on saattanut veivata luureissaan musiikin kovemmalle, jottei lukeminen varmasti häiritsisi. Toisinaan taas kanssamatkustaja saattaa siirtyä mielenosoituksellisesti toisaalle. He ovat kuitenkin vähemmistössä. Välillä yleisömme kasvaa yllättävänkin isoksi. Lasten- ja nuortenkirjoilla on selvästi vetovoimaa myös varsinaisen kohderyhmänsä ulkopuolella.

Juhannusruuhkaisessa linja-autossa kaikille ei riittänyt istuimia. Viereeni portaille istahtaneen miehen matka sujui kuitenkin surkeasta paikasta huolimatta rattoisasti, sillä Roald Dahlin kauhistuttavan ihastuttavat Nilviöt vetosivat kaikesta päätellen myös häneen. Tänään taas edessämme istunut nainen kiitti meitä Heinähattu ja Vilttitossu -lukuhetkestä. Hänestä oli ihana vain olla ja kuunnella. Hymy ja kiitos saivat meidänkin aamumme loistamaan entistä kirkkaammin.

Jos siis huomaat tai kuulet meidät bussissa, tule rohkeasti lähemmäksi. Pääset kyllä mukaan pieneen lukupiiriimme. Joustavat lapsukaiset suostuvat varmasti siihen, että aloitamme luvun alusta, jotta pääset juonesta kiinni.