Tukholman maratonilla vielä tilaa

Juoksin ensimmäisen ulkomaisen maratoninini Tukholmassa vuonna 2003. Sitä ennen olin käynyt testaamassa sisuani kotikulmilla parilla Helsinki City Marathonilla.

Treenasin vuoden 2003 maratonille mieheni kanssa. Alun perin hänen oli tarkoitus tulla mukaan kannustajaksi. Puolisentoista kuukautta ennen h-hetkeä hän kysäisi, josko mulle sopii, että hän tulee juoksemaan maratonin kanssani: "Kun kerran on tullut treenattua ja olen joka tapauksessa tulossa mukaan." Näin sen pitikin tapahtua. Maratonille pitää haluta. Sinne ei kannata lähteä sen takia, että vaimo tai tyttöystävä pakottaa tai duunikaveri yllyttää kännipäissään.

Vuosi vuodelta Tukholman maraton on kasvanut kasvamistaan ja ilmoittautuminen on täyttynyt aina vain aikaisemmin. Parhaimmillaan tapahtuma on myynyt eioota joulukuun alkupäivistä lähtien.

Tällä hetkellä Tukholman maratonille ilmoittautuneita on hieman yli 20.000. Parille tuhannelle on siis vielä tilaa, kun juoksuun on aikaa kolmisen viikkoa. Varmasti monelle Tukholman katuja useasti tahkonneelle suomalaiselle perheelliselle koulujen päättäjäiset estävät osallistumisen. Näin on ainakin meillä ekaluokkalaisen vanhempina.

Tukholman maratonin hinta saattaa olla yksi syistä jättäytyä ulkopuolelle. Osallistumismaksu on noussut vuosien saatossa ja vahvan kruunun vuoksi se on kivunnut jo yli 110 euroon. Itse puitteet tai järjestelyt eivät ole mielestäni kuitenkaan juuri muuttuneet siitä 12 vuotta sitten juoksemastamme ensimmäisestä Tukholman maratonistamme. Varmasti taustalla on tehty paljon satsauksia esimerkiksi juoksijoiden ja heijaajien turvallisuuteen liittyen, mutta tämä ei suoranaisesti näy itse juoksijoiden suuntaan.

Tukholman maratonin kanssa kilpailevia, hyvin järjestettyjä juoksutapahtumia on nykyään tiuhassa. Jos en olisi saanut lähtölupaa Berliinin maratonille, olisin varmastikin ollut kolmatta kertaa Tallinnan maratonin lähtölistalla. Hyvin järjestetty ja edullinen maraton laivamatkan päässä. Ja vieläpä syyskuussa. Ehkä siis sinne ensi vuonna! Niin ja kenties myös Tukholmaan. Ehkä.

Sain muistutusviestin Tukholman maratonilta. Vielä mahtuu mukaan!


Ei kommentteja