Tarvitseeko maratonille tankata?

Aikojen alussa tankkasin maraton toisensa jälkeen tunnollisesti Stadionilla vuonna 1999/2000 pidetyn maratoninfon ohjeiden mukaan. Ensin tyhjensin hiilihydraattivarastot, jotta sain täytettyä ne taas ääriään myöten täyteen. Vikat päivät söin hieman tavallista enemmän, unohtamatta hiilihydraatteja ja runsasta juomista. Pasta oli ehdoton ykkönen. Urheilujuomat tulivat viikko-ohjelmaan mukaan hiilihydraattitäydennysvaiheessa. Niitä join myös maratonaamuna miltei lähtöviivalle saakka. 

Lasten synnyttyä maratonit ovat tulleet aina yllätyksenä, olivat ne merkittyinä kalenterissa kaksi kuukautta tai vuoden ennen h-hetkeä. Niinpä olen tankannut hiilihydraatteja vain vikat päivät ennen juoksua ilman sen kummempia tyhjennyksiä. 

Tulos: Paino nousi entisestäänkin. Ähky ja turvotus olivat kauheita. Tuntui kun kroppaani olisi ympäröinyt iso tynnyri. Siltä se myös useimmiten näytti maratonin aikana otetuissa kuvissa. Jatkuva nestehukka tuntui vaivaavan, oli keli mikä tahansa. Koko maratonin mua vaivasi hurja jano. Vatsa oli sekaisin. Mikään ei pysynyt sisällä ja vessakäynneillä kaikki neste tuntui tulevan suoraan läpi.

Tämänvuotiselle Berliinin maratonille valmistautuessani päätin syödä sen mukaan miltä tuntui. Urheilujuomiin en aikonut koskeakaan kuin vasta maratonin toisella juomapisteellä. 

Mika vinkkasi, että maratonviikolla pasta kannattaa vaihtaa riisiin. Mulle se sopi varsin hyvin, varsinkin kun Berliinissä tuli syötyä thai-ruokaa ja vietnamilaista. Säästin myös maratonviikon perinteisen pihvipäivällisen maratoniltaan, enkä ahmaissut sitä tukkimaan röörejäni. Turkkilaisia herkkuja söin miltei päivittäin.

Myös israelilaista tuli nautittua. Islantilaiset hampurilaiset jätimme kotiinpaluupäivälle. 


Aamu lähti käyntiin Berliinissä kuten nykyään kotonakin kivennäisvedestä ja omenamehusta tehdyllä sekoituksella, johon lisään pari teelusikallista vehnäorasjauhetta. Lisäsin kauramaidosta, pellavansiemenrouheesta, kaura- ja ruishiutaleista, auringonkukansiemenistä ja ruusunmarjarouheesta valmistetun tuorepuuron rinnalle juustovoileivän. Laitoin aamupuurooni myös taateleita. 

Maratonia edeltävänä päivänä mulla ei ollut nälkä missään vaiheessa ja vatsa tuntui täyttyvän vähemmästä kuin normaalisti. En alkanut tunkea masuuni pakolla mitään ylimääräistä. Aamiaisleivän jätin pois jo tässä vaiheessa. Ajattelin, että elimistö on päätäni viisaampi. Kroppa halusi selvästi kevennellä mitä lähemmäs lähtöviiva on tulossa. 

Vaihdoin illalla perinteiset maratonia edeltävät suklaapatukat ja lakritsan riisifruttiin ja suklaavanukkaaseen. Nallekarkkeja tuli kuitenkin nautittua iltapalaksi. Kohtuuden nimissä toki.

Kun kerran Berliinissä oltiin, oluttakin tuli juotua. Lauantai-illan ainoa "urheilujuoma" oli läheisen Lidlin alkoholiton olut (ei kuvassa).  

Aamulla en piilariepisodin takia kyennyt syömään aamiaistani loppuun. Silmien takia olo oli lähinnä oksettava. En ollut kuitenkaan huolissani energiatasostani. Aamujuoman ja maitokahvin pystyin kuitenkin juomaan kokonaan. 

En juonut enää mitään kämpiltämme lähdön jälkeen. Silloin maratonin lähtöön oli aikaa vielä hieman yli kaksi tuntia. Ensiavussa käydessäni söin banaanin ja lähtökarsinassa kostutin suuni vedellä. 

Tulos: Kärsin tälläkin kertaa koko juoksun mittaisesta janon tunteesta, mutta se ei ollut yhtä paha kuin aiemmilla maratoneilla. Jännitysvatsa vaivasi hieman, mutta muuten olo oli mukavan keveä ja pirteä startissa. Juoksukin tuntui keveämmältä kuin aikaisemmin. Virtsarakko ei painanut missään vaiheessa, eikä vessassa ollut tarvetta käydä.  

Tulen jatkossakin kuuntelemaan kroppaani entistä tarkemmin ennen maratonstarttia. Joillekin hiilihydraattien runsas lisäys sopii, mulle se tuo vain turvotusta. Jätän ns. tankkauksen väliin, enkä missään nimessä ota urheilujuomia käyttöön kuin vasta itse kisassa. 

Enää puuttuu viisastenkivi nesteytykseen. Eiköhän sekin loksahda ennen pitkää kohdilleen.


Yhdestä perinteestä en luovu. Maratonin jälkeen on saatava juustokakkua. Perinne alkoi kaksi vuotta sitten Berliinissä, kun ystäväperheemme ilmestyi maratonin jälkeen kämpillemme 20 hengen juustokakku mukanaan. Sunnuntaina ei ollut konditoriassa muuta tarjolla. 
Siinä oli tekemistä neljälle aikuiselle ja neljälle alle kouluikäiselle lapselle. Nuorin taisi olla silloin vasta vajaat kaksi, eli hänen vatsalaukkunsa kestävyyden varaan ei voinut oikein laskea.   

Tämänvuotisesta saimme kukin kaksi mojovan kokoista palaa. Aprikoosihillon kanssa se oli täydellistä!


Ei kommentteja